Liikekiinteistösijoittamisen globaali verkosto

Rakennamme luottamuksellista markkinapaikkaa tuhannen miljardin euron ammatillisen kiinteistökaupan markkinoille.

Tietoa meistä

Uskomme aktiivisempiin, läpinäkyvämpiin ja tehokkaampiin kiinteistömarkkinoihin. Tämä edistää kestäviä ja vastuullisia sijoituskäytäntöjä sekä viime kädessä luo vahvempaa ja kestävämpää maailmantaloutta ja yhteiskuntaa.

Kiinteistömarkkinoilla on valtava vaikutus yhteisöihin ja ympäristöön.

Siksi me olemme olemassa

Tiimimme Tukholmassa ja Brysselissä ovat täysin omistautuneita tuomaan parhaat kohteet sijoittajille sekä luomaan mahdollisuuksia, joita ei muuten olisi. Ennen kaikkea pyrimme liittämään sopivimman sijoittajan oikeaan sijoitusmahdollisuuteen.

Lyhyesti sanottuna Propstreetin tavoitteena on tarjota kiinteistösijoittajille ja välitysyrityksille pääsy parhaisiin kiinteisökaupan mahdollisuuksiin missä ja milloin tahansa. Tiimimme koostuu eri osaamisalueilta tulevista henkilöistä, joilla on taustaa sekä kiinteistöalalta että teknologia-alalta. Yhteistä meille on visio, jolla liikekiinteistöala voi saavuttaa täyden potentiaalinsa lisääntyneen vuorovaikutuksen ja digitalisaation avulla.

Tiimi

Henrik Olofsson
Founder & CEO

henrik.olofsson@propstreet.com

Joakim Riedel
Chief Technical Officer

joakim.riedel@propstreet.com

Filip Lundqvist
Expansion Manager

filip.lundqvist@propstreet.com

Kim Lundgren
Laajennus vastaava

kim.lundgren@propstreet.com

Elias Selin
Business Manager

elias.selin@propstreet.com

Philip Bergman
Social Media Manager

philip.bergman@propstreet.com

Kevin Kokalari
Data Analyst

kevin.kokalari@propstreet.com

Muokataan tulevaisuutta yhdessä

Kasvamme tasaisesti ja etsimme tiimiimme jatkuvasti lahjakkaita ihmisiä. Koska olemme kasvuvaiheen yritys, sinulla on loistavat mahdollisuudet edetä nopeasti urallasi ja voit tähdätä korkealle Propstreetin kasvaessa.

Matka on juuri alkanut.

Haluatko olla osa jotain suurempaa?

Kiinteistömarkkinat vaikuttavat meihin enemmän kuin monet ajattelevatkaan. Se muovaa paikkoja, joissa elämme ja myös tulevien sukupolvien elämää. Propstreet perustettiin vuonna 2018 uskoen, että kiinteistömarkkinoiden lisääntynyt läpinäkyvyys loisi vahvemman ja paremman yhteisön elää.

Ole liikekiinteistösijoittamisen eturintamassa

Propstreetin avulla liityt johtavaan kiinteistöalan ammattilaisten verkostoon ja saat käyttöösi edistyksellisen tekniikan, jolla saat parhaat tarjoukset ulottuvillesi.

Ota yhteyttä

Palaamme asiaan pian.